Long time no Oravasaari

Eipä ole tullut heiluteltua kameraa nyt viime aikoina, kun suunnilleen koko ajan on satanut vettä. Viime viikolla kuitenkin lähdettiin moikkaamaan Oravasaarta pitkästä aikaa, ja sattui ihan nätti päiväkin sille reissulle.

Tämähän on meidän vakio marjastus/sienestyspaikka. Viimeksi talvella täällä yritettiin vierailla muuten vaan, mutta silloin runsas lumikerros torppasi ne suunnitelmat. Hetkeen ei ole tarvinnut marjoja taikka sieniä kerätä kun niitä on ollut sen verran säilössä itse kullakin, mutta nyt oli aika täydentää varastoja.

Puolukkaa oli paljon, mutta ne olivat valitettavasti vielä melko raakoja.. Pitänee antaa niiden kypsyä lisää ja käydä katsomassa tilannetta uudestaan vähän myöhemmin. Kyllähän sieltä kuitenkin jonkin verran kypsempääkin löytyi, ettei tarvinnut ihan tyhjin käsin lähteä.
Sieniosastolta kangasrousku on se, mitä me aina metsästetään. Niitä löytyi yllättävän paljon, vaikka metsä aluksi vaikutti kovin tyhjältä.

Retki oli mukava eväshetkineen jne., mutta tällä reissulla oli myös hieman surullinen sivumaku: se itse Oravasaaren "leiriytymisalue" oli päästetty melko kurjaan kuntoon. Se oli kasvamassa umpeen; niin pitkää heinikkoa oli vastassa jo saarelle johtavan sillan luona, että melkein olisi tarvinnut viidakkoveitsen päästäkseen siitä läpi.
Harmi.. Toivottavasti saarta ei kokonaan jätetä heitteille.

Myös lähellä oleva hiekkakuoppa oli metsittymässä, ei edes menty sinne ihan alas asti koiria juoksuttamaan kun se oli niin täynnä männynalkuja. Toki sitä nyt ei varmaan mitenkään huolletakaan, mutta selkeästi sen käyttö on myös vähentynyt/loppunut.

Ja kuten niin monista muistakin paikoista/asioista, myös täältä tuli Peppi mieleen. Pystyin näkemään mielessäni muistojen kautta Pepin ja Pihlan juoksemassa pitkin poikin juurikin tuota hiekkakuoppaa. ❤️️ Oli kiva että Wornakin pääsi tuonne nyt sekoilemaan.