Pari viikkoa sitten päätin, että nyt loppuu se Pepin pattitilanteen vatvominen ja vien sen leikattavaksi vaikka mikä olisi.
Maanantaina 5.3. oli tämä leikkausaika. Asialla oli sama lääkäri, jolta silloin joulukuussa saatiin se ensimmäinen nisäkasvaindiagnoosi. Leikkauksessa Peppi steriloitiin ja ne päänvaivaa aiheuttaneet patit saivat lähtöpassit.
Su-ma yönä nukuin itse ehkä 2 tuntia kun stressasin tulevaa niin paljon..
Lääkärissä Peppi yritti kovasti "taistella" rauhoitusaineen vaikutusta vastaan, ei olisi millään halunnut laittaa maate vaikka yleensä makoilee lääkärissäkin ihan mielellään - varmaan se ikävästi koipea kirpaissut pistos jäi mieleen.
Toimenpidehuoneen ulkopuolella räyhäävä koira ei tehnyt uinahtamisesta yhtään helpompaa... Lopulta Pööve kuitenkin väsähti ja se lastattiin sellaisen kuljetuspöydän päälle - oli ressukka kuitenkin vielä sen verran järjissään siinä, että pöydällä olo vähän pelotti. 😢
Itkuhan siinä pääsi matkalla kotiin kun Pepin sinne jätin.. Ahdisti ihan pirusti + siihen vielä sen huonosti nukutun yön paino päälle.
Vähän päälle kolme tuntia myöhemmin oli aika hakea Peppi kotiin. Leikkaus oli sujunut hyvin ja Peppi oli vielä heräilemässä tuolloin. Aluksi näytti siltä että koira pitää kantaa paareilla autoon, mutta sitten Peppi nousikin ylös ja pystyi itse kävelemään (vähän tuettuna) autolle.
En lähettänyt sitä irti leikattua tissimössöä (oikeammin ilmaistuna nisälohko) patologille vielä ainakaan.. Sitä säilötään ja voin milloin tahansa pyytää tutkimusta. Lääkärikin suositteli että ne lähetettäisiin sitten jos vielä tulee uusia kasvaimia, koska siinä vaiheessa olisi hyvä tutkia nuo edellisetkin.
Mukaan saatiin kahdenlaisia kipulääkkeitä, kauluri, hoito-ohjeet sekä näytepussillisen leikatun koiran nappulaa (jännää sapuskaa, TOSI iso nappulakoko!).
Leikkauksen jälkeen Peppi oli tietysti ihan töttöröö, ja illemmalla siitä paksusta lääkepöhnästä selvittyään se oli aika tuskaisen oloinen. Onneksi saatiin kunnon lääkkeet mukaan, niillä sen olo helpottui nopeasti.
Seuraavasta aamusta lähtien se onkin sitten ollut aika lailla oma itsensä. Tylsistynythän se on kun ei saa entiseen tapaan liikkua, vain lyhyitä remmilenkkejä voidaan tehdä nyt. Ihan selkeästi se haluaisi jo lenkkeillä ja painiriehua kuin ennenkin, mutta nyt on väistämättä edessä pakkolepoa, ei voi mitään.
Oon tässä nyt sitten yrittänyt panostaa aivojumppaan, Kongin lisäksi on kaivettu muitakin aktivointileluja esiin.
Pihla on ihailtavan hyvin antanut Pepin olla rauhassa, ei yritä haastaa painimaan. Pajuhan nyt ei muutenkaan hirveästi Pepin kanssa mitään tee, mitä nyt vieressä nukkuu joskus. Peppi itse sen sijaan yrittää välillä hihnankin päässä saada Pihlaa riehumaan kanssaan, ja sitten mun pitää siinä sitä rauhoitella..
Me nukutaan patjoilla olohuoneen lattialla nyt ettei Peppi ole koko ajan hyppimässä sänkyyn/sängystä pois.
Tämä on sellainen tilanne jossa useamman koiran yksinhuoltajuus näyttää hankalat puolensa: yksi koira on toipilas eikä saa juurikaan liikkua, mutta 2 muuta pitäisi liikuttaa ihan normaaliin tapaan..
No, äitee vie Pihlaa ja Pajua koirapuistoon välillä, pääsevät tietysti mukaan kun vien Peppiä sen köpöttelylenkeille ja joskus jätän Pepin hetkeksi yksin kotiin (vaikkei se hyvältä tunnukaan: ei se ole tottunut olemaan ihan ypöyksin) kun vien nuo 2 toviksi johonkin pusikkoon pomppimaan.
Kaulurista Peppi ei tykkää, ulkoilun ja syömisen ajaksi otankin sen kokonaan pois. Selasin jotain haavapukuvaihtoehtoja eilen, mutta ovat aika tyyriitä siihen nähden että niitä käytetään pari viikkoa + ihan varmasti Peppi keksisi keinon miten saa lupsutettua haavoja puku päällä.
Toivottavasti haavat lähtevät paranemaan hyvin, seuraillaan..
Jossain vaiheessa pitää käydä tikkien poistossa, tuo patinpoistohaava kun on sellaisessa kohtaa ettei siihen voinut laittaa sulavia tikkejä.
Jatkossa pitää alkaa miettimään että minkälaisia muutoksia tekee ruokavalioon jotta Peppi pysyy timmissä kunnossa. JOS siitä nyt siis tulee sellainen helposti lihova.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti