Lola 2005-2015

Äitini mopsirouva Lola nukutettiin ikiuneen tänään. Tämä oli oikea päätös ja nyt on mummelin taatusti hyvä olla.
Kova ikävä on jo nyt. Onneksi on muistot - niissä Lola elää aina.

Eräs mukava muisto tuleekin mieleen: vuosia sitten yhtenä kesäpäivänä olin jostain syystä äärettömän surullinen. Istuin lattialla ja Lolakin istuskeli siinä lähistöllä. Kun aloin itkemään, Lola siirtyi mun syliini. Se oli sylikoira vailla vertaa ja toki oikeastihan se vain ajatteli että sylissä olisi mukavampaa istua, mutta sillä hetkellä se tuntui maailman lohduttavimmalta eleeltä. Syli täynnä lämmintä mopsia.

Lola oli siis paljon läsnä mun ja samalla myös näiden mun piskien elämässä. Se tuli perheeseen kolmivuotiaana kodinvaihtajana, ja sopeutui uuteen kotiinsa suorastaan ällistyttävän nopeasti. Lola kiintyi heti hyvin vahvasti äitiini ja olikin uskollisesti Yhden Ihmisen Koira.

Ihana persoona, hieno matriarkka. Oli enimmäkseen tyyni leidi, mutta tarvittaessa ilmaisi mielipiteensä äänekkäästi ja piti jöötä koiranuorisolle.


Lepää rauhassa, rakas. Me muut yritetään jatkaa elämää.